lauantai 5. maaliskuuta 2011

Amigurumikurssien satoa

Olin laatinut ohjeet helppoon amigurumiin, josta pystyy muokkaamaan lähestulkoon mitä vain. Malli oli hyvin yksinkertainen, silmillä ja huovan palalla saa jo mielenkiintoisen ötökän:


Omituisen ja hieman pelottavan pupujussikan tekemiseen menee enemmän aikaa, muttei ole mahdoton tehdä parissa tunnissa, jos on virkannut hiukkasen aiemmin. 

Lankabaarin kurssilla helmikuun alussa tehtiin kaksi ja puoli tuntia ahkeraa amigurumivirkkausta ja saatiin aikaan monta kivaa maskottia: 
Kurssista voi lukea myös maaliskuun lopussa ilmestyvästä Japan pop- lehdestä. 


 Tuulenpesän kurssilla tehtiinkin kilpikonnia ja melkein-hiiriä:
10-vuotiaan Annin kilpikonna
Lurusta piti tulla hiiri, mutta jäikin ilman korvia. Hän oli söpömpi näin.
Innostus iski, ja kurssilainen oli väliajalla kotona virkannut Masan!

Ei kommentteja: